Kindan Shitei de Breakthrough

Nimi: Kindan Shitei de Breakthrough: Boy Meets Satan
Tekijä: Burazza Anikkii, Yona Etou
Osia luettu: 4/4
Lukukieli: saksa

Eirth on elänyt koko elämänsä kuuluisien vanhempiensa varjossa. Nämä ovat sankareita, jotka päihittivät demoniruhtinaan ja palauttivat rauhan ihmisten elämään. Eirth opiskelee maineikkaassa taisteluakatemiassa ja kaikki odottavat hänen olevan paras ja vahvin ja kykenevän samoihin urotekoihin kuin isänsä, mutta kaverit pärjäävät kaikessa paremmin. Mitkään ponnistelut eivät riitä ja myös vanhemmat suhtautuvat häneen etäisesti, aivan kuin hän olisi pettymys heillekin. Mutta sitten Eirth kohtaa demoniruhtinaan haamun ja alkaa saada tältä oppia.

Tässä on sarja, jota en normaalisti olisi koskaan lukenut, mutta halusin tukea Manga JAM Sessionia ja heittää vähän rahaa heidän kirstuunsa. Sarja on hieman pinnallinen ja ennalta-arvattava, mutta koska en odottanut siltä mitään enkä ole juuri perehtynyt tällaisiin sarjoihin, se olikin itse asiassa ihan ok luettavaa. Olisin jaksanut lukea enemmänkin, mutta valitettavasti sarja päättyy selkeästi kesken ennen kuin paljon mitään ehtii tapahtua. Manga perustuu nettiromaanisarjaan, joka jatkuu paljon pitemmälle mutta ilmeisesti jää myöskin kesken.

Sarja käyttää ensimmäisessä pokkarissa aikaa alkuasetelman ja päähenkilön esittelyyn. Eirth on periaatteessa ihan mukava tyyppi, mutta hänestä on kasvanut turhautunut ja kyyninen, koska hän ei vainannäöstään huolimatta ikinä saa kehuja. Hän saa jatkuvasti kuulla, miten legendaaristen sankarien pojan pitäisi olla lahjakkaampi. Lapsena hän vielä ihannoi vanhempiaan, mutta teininä häntä vain ärsyttää, miten kukaan ei näe häntä omana itsenään, ainoastaan sankarien poikana. Koska vanhemmat ovat kiireisiä valtakunnan asioiden hoitamisen kanssa, Eirth tuntee kotona eniten läheisyyttä perheen isopovisen sisäkön Sadiksen kanssa. Hän on jopa hieman ihastunut tähän, mutta Sadis kohtelee häntä kuin lasta. Toinen tärkeä hahmo on lapsuudenystävä prinsessa Fiancei, joka on Eirthia parempi kaikessa ja kohtelee häntä piikikkäästi, mutta on oikeasti rakastunut tähän. Vaikka Sadis ja Fiancei ja heidän roolinsa tarinassa ovat ennalta arvattavia ja ajoittain ärsyttäviä, on tarina kerrottu tavalla, joka sai minut symppaamaan Eirthia ja toivomaan, että hänen onnistuisi vielä näyttää kaikille. Tykkään lähes aina hahmoista, jotka yrittävät ansaita vanhempiensa rakkauden siinä onnistumatta.

Tarina lähtee harppomaan eteenpäin, kun Eirth vahingossa vapauttaa demoniruhtinaan haamun. Kukaan muu ei kykene näkemään tai kuulemaan häntä eikä hän voi poistua Eirthin välittömästä läheisyydestä. Eri käännösten kautta ruhtinas päätyy antamaan Eirthille opetusta taistelutaidoissa. Ruhtinaan epätavallinen perspektiivi ja ideat ja Eirthin periksiantamattomuus ovat loistava yhdistelmä ja tuloksia alkaa tulla heti. Samalla Eirth joutuu pohtimaan, ovatko demonit sittenkään niitä sydämettömiä hirviöitä, joista hänelle on aina kerrottu.

Aluksi Eirthin uudet kyvyt herättävät muissa ihailua, mutta pian huomataan, että hän käyttää demoneille tyypillisiä taktiikoita ja loitsuja. Hänet määrätään vangittavaksi, mutta hänen onnistuu paeta ja aloittaa oma seikkailunsa ja kasvutarinansa yhdessä demoniruhtinaan kanssa. Hän pääsee ensi kertaa näkemään maailmaa kotinsa ulkopuolella ja tutustuu erilaisiin ihmisiin ja demoneihin ja näiden tapaan elää. Matkan varrella löytyy uusia liittolaisia ja vihollisia ja on selvää, että jonain päivänä Eirth palaa kotiin kokemustensa kasvattamana sankarina.

Tai siis palaisi, mikäli sarja ei päättyisi jo neljän pokkarin jälkeen ja jäisi täysin kesken. Eirth ei ehdi ottaa kuin muutaman askeleen kotinsa ulkopuolelle ja kokea vain yhden ainoan seikkailun, joka on selvästi tarkoitettu vasta lämmittelyksi. Sarja päättyy avoimeen “tästä matkani vasta alkaa!” -tyyliseen lopetukseen, joka toisaalta ei jätä mitään liian isoja kysymyksiä auki mutta turhauttaa, koska tarinalla oli potentiaalia olla paljon pitempi. Toisaalta vaikka sen lukeminen oli ihan mukavaa, ei se tarjonnut mitään yllätyksiä hahmojen tai juonen suhteen ja myös Eirth alkoi olla vähän ärsyttävä saatuaan demoniruhtinaalta oppia ja kehityttyään niin paljon. Lisäksi puolivälissä esitelty ninjatyttö osoittautui todella turhauttavaksi ja pakkomielteiseksi sen jälkeen kun (huoh) rakastui Eirthiin. Yhdelläkään hahmolla ei loppujen lopuksi ole mitään syvyyttä, vaan he ovat vain kokoelma tuttuja tropeja, jotka minäkin tunnistan, vaikken tällaisia sarjoja hirveän hyvin tunne. Kenties vain demoniruhtinas jäi kiinnostamaan, ja sekin saattaa olla käännösvirheen takia. Saksankielisessä käännöksessä hahmoa kutsutaan demonikuningattareksi ja hänestä käytetään naispuolisia pronomineja, mutta hän ei ole kovin naisellinen eikä osoita minkäänlaista romanttista mielenkiintoa Eirthia kohtaan tai toisinpäin, mitä tällaiselta sarjalta normaalisti odottaisin. Hahmolla ei näytä olevan rintoja missään kuvissa ja netissä englanninkieliset lukijat käyttävät hänestä termiä Demon King tai Demon Lord. Jos hahmo on nainen, hän on tosi kiinnostava ja omaperäinen mutta jos mies, ei mitenkään erikoinen.

Piirrokset eivät jää mieleen sen paremmin positiivisesti kuin negatiivisesti. Sarja on kokonaisuutena ihan ok ja noudattaa sitä tuttua kaavaa, jossa väärin kohdeltu luuseri on sittenkin se kaikkein paras ja saa kaikki tytöt. Hieman harmittaa, että se jää kesken, mutta toisaalta en tiedä, miten pitkälle olisin jaksanut lukea sitä, jos se olisi saanut jatkua sen ainakin 10 pokkaria lisää, mitä tarina olisi vaatinut.