Nimi: Ginmokusei no Shitateya
Tekijä: Mamita
Osia luettu: 2/2
Lukukieli: saksa
Ubuki on perinyt isoisältään vaatturiliikkeen, mutta vaikka hän on opiskellut alaa ja yrittää parhaansa, asiakkaat kaikkoavat ja liike on vararikon partaalla. Eräänä päivänä ovesta astelee komea Theo, joka ottaa ohjat haltuun ja haluaa nostaa liikkeen uuteen kukoistukseen, vaikka ei saisi palkkaa. Ubuki ei voi ymmärtää, miksi ventovieras tukisi häntä näin, mutta kenties he ovat tavanneet jo aiemmin?
Pakko myöntää, että luin tämän sarjan vain siksi, että sen miljöö on miesten vaatetusliike ja kannet lupaavat hienoja pukumiehiä. Tyylikkäisiin pukuihin sonnustautuneet miehet vain näyttävät niin hyvältä. Lisäksi uskalsin toivoa astetta kiinnostavampaa tarinaa ja hahmoja, koska sarja on kahden pokkarin pituinen. Piirrosten suhteen sarja täytti odotukset, sillä tekijä osaa piirtää kauniita miehiä ja pukuja, ja myös vaatturiliike on kuvattu hienosti. Piirrosjälki ei ole kauhean omaperäistä tai ilmeikästä muuten kuin huumorikohdissa, mutta se ei haittaa.
Tarinan suhteen hieman petyin. Juoni käyttää sitä oikopolkua, että päähenkilöt ovat jo viettäneet yhden yhteisen yön Theon poimittua Ubukin kadulta tämän oltua ryyppäämässä liikkeensä epäonnistumisen takia. Yleensä en pidä sarjoista, jotka alkavat sänkypuuhilla, koska tykkään seurata sitä matkaa ja kehitystä, jonka hahmot käyvät läpi ennen seksiä. Toki hyvä tekijä osaa luoda muutakin jännitettä hahmojen välille. Tässä sarjassa se muodostuu siitä, että Ubuki ei voi ymmärtää, miksi Theo on valmis tekemään niin paljon hänen eteensä. Ongelmaksi muodostuu, että lukijakaan ei pitkään aikaan saa tietää koko totuutta. Se saa Theon käytöksen ja hahmojen lähentymisen tuntumaan keinotekoiselta. Sarjaa vaivaa sama ongelma, kuin tekijän aiempaa pokkaria Tonari no Metaller-san, eli hahmot rakastuvat toisiinsa siksi, että juoni vaatii ja lukija odottaa sitä eivätkä siksi, että heidän välillään olisi kemiaa.
Ubuki ei ole päähenkilönä kauhean kiinnostava. Hän potee jatkuvaa alemmuudentunnetta ja syyllisyyttä, koska ei ole saanut isoisälle tärkeää liikettä kannattamaan. Myös yksityiselämässä on mennyt surkeasti ja hän on jokin aika sitten eronnut poikaystävästään. Hahmo on välillä todella ärsyttävä, kun kaikkia epäonnistumisia pitää itkeä eikä hän osaa tehdä itse mitään ongelmien ratkaisemikseksi. Tähän verrattuna komea ja itsevarma Theo, joka tietää aina, mitä tehdä, tuntuu satujen sankarilta. Hän ilmestyy tarinaan kuin valkealla ratsulla ja on valmis auttamaan Ubukin pinteestä kuin pinteestä. Syy tähän kaikkeen on lopulta aika typerä ja odotin jotain enemmän, esim. että he olisivat vanhoja lapsuudenystäviä. Onneksi Theon menneisyys, joka kerrotaan pääosin toisessa pokkarissa, tekee hahmosta kiinnostavan ja sympaattisemman kuin päähenkilö.
Sarja olisi saanut olla vielä ainakin pokkarin verran pitempi. Vaatturiliike saadaan toki uuteen nousuun, mutta kaikki tämä jää tuntumaan hieman pintapuoliselta. Suurin osa on vain sitä, että Ubuki ja Theo keskustelevat siitä, mitä pitäisi tehdä ja koko juoni tuntuu tekosyyltä saada hahmot viettämään aikaa yhdessä. Syvempi katsaus pukujen tekemiseen ja myymiseen yms. olisi tehnyt tarinasta kiinnostavamman ja varmasti myös luonut enemmän kemiaa hahmojen välille. Lisäksi Ubukin ex ja Theon nuoruuden esikuva ovat hahmoina yllättävän kiinnostavia ja olisin toivonut heiltä isompaa roolia tarinassa. Kenties toivoa on, sillä sarja on ilmeisesti saanut Japanissa jatkoa.
Kokonaisuutena sarja on ihan ok BL-tarina, jossa ei ole mitään yllättävää tai omaperäistä mutta ei myöskään mitään kauhean ärsyttäviä elementtejä. Se ei jää mieleen sen paremmin hyvänä kuin huononakaan teoksena. Sen lukeminen kuitenkin sai aikaan sen, että tuskin enää tartun tekijän muihin teoksiin, koska “ihan ok” ei enää ole minulle riittävän hyvä, kun hyllyni notkuu lukemattomien pokkareiden painosta.
VampireNaomin blogi 