Sorekara, Kimi wo Kangaeru / Dann denk ich an dich

danndenke

Nimi: Sorekara, Kimi wo Kangaeru
Tekijä: Komatsu
Osia luettu: 1/1
Lukukieli: saksa

Neljä enemmän tai vähemmän haikeaa tarinaa rakkaudesta, joka ei aina puhkea kukkaan.

Olen useasti sanonut, että yksiosaiset BL-pokkarit eivät yleensä räjäytä tajuntaa, sillä yhteen osaan on niin vaikea saada mahtumaan toimiva tarina ja tarpeeksi kiinnostavaa hahmokehitystä. Jostain syystä tykkään kuitenkin lyhärikokoelmista. Kenties lyhyiltä tarinoilta odottaa jotain muuta ja pieni vilahdus hahmojen elämästä tuntuu riittävältä. Lisäksi lyhyet tarinat vaativat mielestäni enemmän taitoa tekijältä, jotta olisivat toimivia.

Sorekara, Kimi wo Kangaeru jätti päällisin puolin tyytyväisen olon, vaikka lähes jokainen sen tarinoista olisi mielestäni saanut olla pitempi. Ne kaikki saavuttavat sen, mitä lähtevät tavoittelemaan, ja on osoitus tekijän onnistumisesta, että ajattelen pokkarin hahmoja vielä pari päivää lukemisen jälkeen ja mietin, mitä seuraavaksi olisi voinut tapahtua. Suurin osa BL-pokkareista vaipuu unholaan heti lukemisen jälkeen. Kenties on siis parempi, että tarinat päättyvät kohtaan, joka on toimiva mutta saa lukijan silti toivomaan lisää.

Pokkari on saanut nimensä ensimmäisen tarinan mukaan. Se kertoo maaseudun kuihtuvassa pikkukaupungissa asuvista ystävyksistä, Takashista ja Yasusta. Takashi tuntee tukehtuvansa takapajuisessa kotikaupungissa ja tekee kaikkensa päästäkseen Tokioon opiskelemaan. Vanhemmat eivät usko hänen unelmaansa vaan haluaisivat hänen menevän töihin kotipaikkakunnalla. Ainoa, joka tukee Takashia, on hänen paras ystävänsä Yasu, joka ei kuitenkaan haluaisi, että Takashi lähtee. Tarinan punainen lanka syntyy siitä kipeästä fiilistelystä, kun Takashi paasaa, miten kotona ei ole mitään, minkä takia hän haluaisi jäädä ja Yasu hymyilee, vaikka on salaa ihastunut ystäväänsä. Tarina ei onneksi jätä tätä konfliktia avoimeksi, vaan tarjoaa lopetuksen, joka on samaan aikaan kipeä mutta jättää eloon toivon kipinän.

Toinen tarina on pokkarin lyhyin. Siinä Sano menee luokkakokoukseen ja toivoo tapaavansa siellä lukioaikaisen luokkakaverin Suon, jonka kanssa hänellä oli outo ja häiriintynyt mestari/palvelija-suhde. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, missä Suo nykyään on, eikä häntä saatu kutsuttua paikalle. Tarina on kokoelman heikoin, sillä se ei saavuta minkäänlaista toimivaa lopetusta ja jättää olon, että on täysin keskeneräinen. Jos se olisi pidemmän tarinan ensimmäinen luku, tilanne olisi aivan toinen.

Kolmas tarina on kokoelman hauskin ja suloisin. Siinä lukioikäinen Sako ei halua seurustella tyttöjen kanssa, koska hänen entinen tyttöystävänsä ei hyväksynyt hänen rakkauttaan animefiguureihin. Siitä lähtien hän on ollut yliherkkä sille, mitä muut hänestä ajattelevat. Erään tytön tunnustaessa tunteensa häntä kohtaan, Sako pakenee tilanteesta väittämällä olevansa homo ja ihastunut sattumalta ohi kulkevaan rinnakkaisluokan kovikseen. Tämä ottaa tunnustuksen tosissaan ja yhtäkkiä Sako huomaa seurustelevansa tämän kanssa. Hän päättää yrittää olla mahdollisimman huono poikaystävä, jotta Tatsuro jättäisi hänet, mutta yllättäen kovan ulkokuoren alta paljastuu niin herkkä ja suloinen sielu, ettei hän enää kohta tiedä, mitä haluaa. Kokoelman tarinoista tämä tuntuu kokonaisuutena parhaimmalta, sillä siinä on selkeä juonenkaari, jossa on konflikti ja tyydyttävä lopetus, joka sitoo kaikki langat yhteen. Se on myös pokkarin tarinoista ainoa, jossa on puhtaasti onnellinen loppu. Tätä olisi halunnut lisää vain siksi, että Sako ja Tatsuro ovat niin söpö pari, mutta tarina toimii myös tällaisenaan täydellisesti.

Neljäs tarina kertoo Kanamesta, joka kipuilee vanhempiensa avioeroa ja muutenkin rikkonaista perhettään. Saatuaan tarpeeksi hän kieltäytyy menemästä kotiin ja harhailee kaupungilla, kunnes hänen ystävänsä Daisuke löytää hänet. Parivaljakko päätyy viettämään yhteisen yön hotellissa ja selvittävät samalla sotkuisia tunteitaan niin Kanamen perheen kuin heidän kaveruutensa ympärillä. Tarina on onnistunut ja sen lopetus on haikean toiveikas, mutta mielestäni se oli pokkarin tarinoista selkeästi tylsin. Kanamen ongelmat eivät jaksa kiinnostaa ja tarina, joka perustuu näin vahvasti sille, miten hahmot puhuvat tunteistaan tuntuu raskaalta, melkein kuin lukisi jotain terapiasessiota. Tarina ei ole huono, mutta se on ainoa, jonka kohdalla olin helpottunut, kun se loppui.

Pokkarin piirrokset miellyttävät omaa silmääni hyvin. Hahmoissa on hieman luonnosmainen ja rosoinen ote ja rasteria on käytetty paljon luomaan tunnelmaa. Monella hahmolla on isompi nenä kuin mitä mangassa yleensä, mikä saa minulta plussan. Ensimmäisen tarinan päähenkilöt ovat vähän turhan samannäköisiä, jolloin lukija ei aina tiedä, kumpi puhuu. Taustoja ei ole paljon, mutta niihin on panostettu juuri oikeassa kohtaa. Kansikuva on yksi upeimmista pitkiin aikoihin ja sai minut tekemään ostopäätöksen ennen kuin edes tiesin, mistä pokkari kertoo. Lukisin tämän kokoelman perusteella mielelläni lisää tekijän mangaa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s