Sonna Hitomi de Minaide / Blick ins Herz

blick

Nimi: Sonna Hitomi de Minaide
Tekijä: Marina Umezawa
Osia luettu: 1/1
Lukukieli: saksa

Mikään ei ole Honamista yhtä puoleensavetävää kuin silmälaseja käyttävät pojat. Eräänä päivänä hänen vanha lapsuudenaikainen ystävänsä Kazuma siirtyy hänen luokalleen. Kazumasta on vuosien aikana tullut komistus, minkä lisäksi hänellä on nykyään silmälasit! Onko hän kuitenkaan Honamin unelmien mies?

Sonna Hitomi de Minaide koostuu kolmesta tarinasta. Niistä pisin mutta ei siltikään toimivin kertoo silmälasipoikia rakastavasta Honamista ja hänen lapsuudenystävästään, joka on palannut kostamaan vuosien takaisen riidan. Tarina vie pokkarista noin puolet, mutta siihen on onnistuttu pakkaamaan sellainen kasa kliseitä, että normisarja olisi tarvinnut ainakin viisi osaa. Sokerinen ensirakkaus, kateelliset luokkakaverit, yllätyskäänne, kun Kazuman tunteiden taustalla onkin halu kostaa, toinen yllätyskäänne, kun hän onkin tosissaan, treffit festivaaleilla, muutto Amerikkaan, dramaattiset hyvästit lentokentällä ja lopulta häät. Hahmot ovat paperinohuita ja ainoa juonielementti, joka selitetään millään tavalla, on Honamin ja Kazuman lapsuudenaikainen riita, jota he eivät koskaan saaneet sovittua Kazuman perheen muuttaessa pois. Tämäkin tuntuu kuitenkin keinotekoiselta, sillä on vaikea uskoa, että perheen muutto voisi tulla sellaisena yllätyksenä, että Honami ei tiennyt asiasta mitään etukäteen eikä kumpikaan yrittänyt olla yhteydessä toiseen sen jälkeen.

Sama ongelma toistuu pokkarin kahdessa muussakin tarinassa. Päähenkilöt eivät puhu toisilleen tärkeistä asioista eikä parisuhteissa ole minkäänlaista yritystä kommunikoida normaalisti. Tämä johtaa väärinkäsityksiin, jotka sitten ratkaistaan dramaattisesti juuri sillä hetkellä, kun toinen oli jo luopumassa toivosta. Rakastan dramaattisia kohtauksia ja tunteiden paljastamista, mutta väärinkäsitysten taustalla täytyy olla järkevät ja luonnolliset syyt, jotta kliimaksi toimii. Tässä pokkarissa hahmot ovat täysiä idiootteja. Varsinkin kolmannen tarinan pariskunta, joka elää kaukosuhteessa, on käsittämätön. Poikaystävä lakkaa vastaamasta tyttöystävän viesteihin ja puheluihin ja ilmoittaa, ettei halua olla yhteydessä. Tyttö luonnollisesti uskoo, että suhde on vaakalaudalla ja märehtii asiaa itsekseen. Lopulta paljastuu, että poika oli hommanut itselleen osa-aikatyön tienatakseen tarpeeksi rahaa tullakseen tytön luo vierailulle ja ostaakseen sormuksen voidakseen kosia. Enpä usko, että kannattaa mennä naimisiin, jos suhteessa ei voi keskustella normaalisti ja vain sanoa, että hei, menen töihin ja minulla on nyt sen takia vähemmän aikaa jutella.

Hyvin samalla radalla mennään toisessa tarinassa, jossa Miho takertuu jokaiseen poikaystäväänsä niin pahasti, että nämä pistävät suhteen heti poikki. Lopulta hän alkaa seurustella suosikkikahvilassaan työskentelevän Kosuken kanssa, mutta pian hänestä alkaa tuntua, että Kosuke välttelee häntä. Tässäkään tarinassa hahmot eivät puhu keskenään siitä, mikä heitä vaivaa ja mitä he ajattelevat ennen kuin kaikki on romahtamispisteessä. Ja totta kai kaikki oli pelkkää väärinkäsitystä. Hohhoijaa.

Huonon kommunikaation lisäksi pokkarin teema tuntuu olevan rakkaus, joka kestää kaiken. Jokaisessa tarinassa poika rakastaa tyttöä palavasti ja tunteet kestävät niin vuosien erossa olon kuin pitkän välimatkankin. Jokaisen tarinan tyttö kuitenkin pyörii epävarmuudessa ja luulee, että poika ei oikeasti rakasta häntä kunnes lopussa paljastuu, että tunteet ovat aitoja ja että oli typerää, että tyttö koskaan epäili pojan rakkautta. Tarinoista kaksi päättyy häihin. Koen jollain tapaa jopa raivostuttavana sen, miten tarinoiden suhteet ovat selkeästi täysin hataralla pohjalla, koska hahmot eivät puhu toisilleen kuin normaalit ihmiset, mutta kaikki korjaantuu kuin taikaiskusta, kun poika lopulta saa sanottua suoraan, miten paljon rakastaa. Näkisin paljon mieluummin arkisia tarinoita, joissa hahmot huomioivat toisiaan pienin elein ja tuntevat toisensa niin hyvin, ettei tällainen hölmöily olisi edes mahdollista. Dramaattiset tunteiden paljastukset ja väärinkäsitykset ovat taitolaji, joka vaatii todella hyvän pohjatyön, jotta kliimaksi tuntuu ansaitulta ja aidosti toimivalta. Liian moni sarja menee yli siitä, mistä aita on matalin ikään kuin pelkkä viimeinen kohtaus olisi tärkeä. Matka sinne on kuitenkin se, mikä herättää lukijan mielenkiinnon ja saa tämän toivomaan, että kaikki päättyisi hyvin.

Kaikesta tästä huolimatta täytyy sanoa, ettei pokkari täysin toivoton ole. Piirrokset ovat kivoja ja oli tämä ihan toimivaa kertakäyttökamaa. Se sai kuitenkin miettimään, miten harmittavaa on, kun sarjoissa ei tehdä tarpeeksi pohjatyötä, joiden päälle hienot ja eeppiset kohtaukset rakentuvat.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s